Mieluisa liikunta on kaiken A ja O

Julkaistu 31.1.2023

Olet varmasti kuullut, että liikuntaa olisi hyvä harrastaa. Sitähän kaikki toitottavat: ”Liike on lääke!” Mutta oletko miettinyt MIKSI liikunta on hyväksi terveydelle? Tiesitkö, että säännöllinen liikunta voi esimerkiksi parantaa luuntiheyttä sekä parantaa muistia?

Liikunta kuuluu jokaiselle ikään katsomatta. Lapsilla ja nuorilla liikunta tukee esimerkiksi aivojen hermoverkkojen kehittymistä sekä kehittää luustoa ja tasapainoa. Liikunta yhdessä muiden kanssa opettaa lapselle vuorovaikutustaitoja ja luo ystävyyssuhteita. Liikunta myös luo perustan terveellisten elintapojen noudattamiselle.

Aikuisilla ja ikääntyneillä liikunta vaikuttaa myönteisesti esimerkiksi kehonkoostumukseen, lihasvoimaan, luustoon, liikkuvuuteen, aivojen toimintaan, uneen sekä psyykkiseen terveyteen. Ja lista vain jatkuu! Monet ovat varmasti myös kuulleet kuinka yleistä ikääntyneillä ovat kaatumiset. Hyvin usein näiden seurauksena tulee luumurtumia, jotka voivat heikentää kävelykykyä merkittävästi. Lonkkamurtumien on jopa todettu ennustavan kuolleisuutta. Liikunta ehkäisee kaatumisia, ja siksi se on yksi suurimmista syistä aloittaa liikunta myös vanhemmalla iällä.

Millainen liikunta olisi sitten parasta? -Sellainen, joka on sinulle mieluista. Kun liikuntaharrastus on mieluinen, niin sitä todennäköisesti tulee harrastettua säännöllisesti. Älä siis tyydy sellaiseen harrastukseen, josta et pidä. Liikuntamuotoja on olemassa useita. Liikuntaa voi tapahtua ryhmässä, pareittain tai yksin. Ryhmäliikuntaa voi olla vaikka jalkapallo, pariliikuntaa voi olla esim. paritanssi ja yksilöliikuntaa voi olla pilates. Liikuntaa varten ei myöskään tarvitse aina hankkia erityisiä välineitä. Kävely ja jooga ovat hyviä esimerkkejä siitä. Jokaiselle löytyy varmasti se mieluisin laji. Jos pidät monesta erilaisesta liikuntalajista niin se on vielä parempi! Monipuolinen liikunta haastaa kehoa eri tavoin. Jotkut liikuntamuodot edistävät enemmän lihasvoimaa, toiset taas liikkuvuutta, joten on hyväksi keholle saada se liikkumaan monin eri tavoin.

Jos koet vaikeutta valita paras liikuntamuoto itselle, niin voit varata fysioterapia ajan, jossa pohditaan yhdessä tavoitteitasi ja sen perusteella mietitään liikuntamuotoja, jotka sinulle sopisi. Kipu tai toimintakyvyn rajoitukset eivät ole este liikunnan harrastamiselle, sillä liikuntamuotoja on olemassa hyvin erilaisia.

Essi Pesola
Fysioterapeutti