Selkäkipu

Alaselkäkipu voi viedä voimat – näin fysioterapia auttaa alaselän kivussa

Alaselkäkipu on suomalaisten yleisimpiä vaivoja. Jos sinulla on alaselässä kipua, tunnet jäykkyyttä tai mietit, mitä tehdä kun selkä on kipeä, et ole yksin. Arvioiden mukaan jopa kolmasosa työikäisistä kokee alaselkäkipua vuoden aikana. Oikein kohdennettu fysioterapia voi usein ratkaista kivun syyn ja estää sen uusiutumisen.

Jopa 90 % selkäkivuista on epäspesifejä ja hyvänlaatuisia. Epäspesifi tarkoittaa, että kivun tarkkaa syytä ei voida osoittaa esimerkiksi rakenteelliseksi viaksi tai sairaudeksi. Hyvänlaatuinen selkäkipu on vaaraton, sillä on hyvä ennuste paranemisen suhteen ja se helpottuukin yleensä ajan myötä oikeanlaisella hoidolla.

Miksi selkä kipuilee? Yleisimmät syyt alaselkäkipuun

  • Huono ergonomia tai istumatyö – Pitkät ajat huonossa asennossa voivat aiheuttaa selän ylikuormittumista ja kipua.
  • Lihasepätasapaino ja liikkumattomuus – Syvien tukilihasten heikkous tai epätasapaino lihasten välillä voivat johtaa selän hallinnan heikkenemiseen.
  • Välilevyperäinen kipu (esim. pullistuma) – Välilevyn muutokset voivat aiheuttaa paikallista kipua tai hermojuurten ärsytystä.
  • Liikekontrollin häiriö – Selän hallinta voi olla puutteellista, jolloin selän kuormitus jakautuu epätasaisesti.
  • Lihasjännitys tai -venähdys – raskas nosto, äkillinen liike tai pitkäaikainen huono asento voivat rasittaa alaselän pehmytkudoksia. Venähdyksestä voi seurata myös voimakas suojajännitys eli kramppi.
  • Tapaturma tai nostovamma – Äkillinen liike, kaatuminen tai väärässä asennossa nostaminen voi aiheuttaa kipua.
  • Epäspesifi syy – Aina kivulle ei löydetä tarkkaa syytä, mutta oireet ovat silti todellisia ja hoidettavissa.

Kipu voi tuntua paikallisena jomotuksena alaselässä tai se voi säteillä pakaraan, reiteen tai jopa alaspäin jalkaan. Joskus oireisiin liittyy myös puutumista tai lihasten heikkoutta. Fysioterapeutti osaa myös tunnistaa lääkärikäyntiä vaativan alaselkäkivun ja ohjaa tarvittaessa eteenpäin.

Selkä jumissa? Lepo ei ole ratkaisu

Moni miettii, voiko selkäkipuisena liikkua vai pitäisikö levätä. Tutkimusten mukaan liiallinen lepo voi hidastaa toipumista. Selkä on vahva ja tarkoitettu liikkumaan.

Jos sinusta tuntuu, että selkä on jumissa, voit kokeilla ensin kotikonsteja:

  • Kevyet liikkuvuusharjoitteet – Esimerkiksi lantion keinuttelut selinmakuulla, rangan liikuttelut ja kevyt venyttely voivat lievittää kipua.
  • Lyhyet kävelyt – Aktiivinen, mutta kevyt liike auttaa pitämään selkää toiminnassa ja vähentää kipua.
  • Lämpöhoito – Lämpö rentouttaa jännittyneitä lihaksia ja lisää verenkiertoa kivun alueella.
  • Oikeanlainen lepoasento – Kylkiasento polvet koukussa tai selinmakuulla tyyny polvien alla voivat helpottaa oloa tilapäisesti.

Jos kipu jatkuu tai pahenee, älä jää yksin – fysioterapiasta on tutkitusti apua.

Fysioterapia auttaa selkäkipuun

Fysioterapiassa selkäkipu tutkitaan huolellisesti: selvitetään kivun syyt, arvioidaan ryhti, lihasvoimat, liikkuvuudet, liikemallit ja mahdolliset rajoitteet. Kipuun liittyy usein myös pelko liikkumista kohtaan, joten psykofyysinen lähestymistapa ja asiakkaan kohtaaminen ovat tärkeä osa kuntoutusta.

Yksilöllisen tutkimisen perusteella laaditaan hoitosuunnitelma, joka tähtää kivun lievittämiseen, toimintakyvyn palauttamiseen ja uusien kipujaksojen ehkäisyyn. Hoito voi koostua esimerkiksi seuraavista menetelmistä.

Yleisimmät fysioterapian menetelmät alaselkäkivun hoidossa:

  • Aktiivinen harjoittelu – Keskivartalon tukilihasten vahvistaminen, liikkuvuusharjoitteet ja toiminnallinen harjoittelu.
  • Liikekontrollin harjoittaminen – Opetellaan hallitsemaan selän liikkeitä ja käyttämään selkää tarkoituksenmukaisesti.
  • Manuaalinen terapia ja mobilisointi – Selän nivelten ja pehmytkudosten käsittely, joka voi helpottaa liikettä ja vähentää kipua.
  • Hieronta ja pehmytkudoskäsittelyt – Rentouttavat käsittelyt vähentävät lihasjännitystä ja voivat lievittää oireita.
  • Ergonomiaohjaus – Työasentojen ja arjen kuormitustekijöiden kartoitus ja ohjeistus parempiin toimintatapoihin.
  • McKenzie-menetelmä – Itsehoitoon perustuva lähestymistapa, jossa pyritään löytämään kipua vähentävä liikesuunta ja sitä hyödyntävät harjoitteet.
  • Lymfaterapia – Mikäli selän alueella on turvotusta tai aineenvaihdunnan häiriöitä.
  • Shockwave-hoito – Auttaa erityisesti lihasvaivojen hoidossa. Hoito stimuloi verenkiertoa, solujen uusiutumista ja kudoksen paranemista sekä rentouttaa jännittyneitä lihaksia.
  • Elektroterapia – TENS tai muu sähköhoito voi lievittää kipua ja helpottaa lihasten aktivoitumista.

Hoitoon kuuluu lähes aina myös kotiharjoitteiden laatiminen ja ohjaus. Harjoitukset valitaan yksilöllisesti asiakkaan tilanteen, tavoitteiden ja voimavarojen mukaan. Fysioterapeutti seuraa harjoittelun etenemistä ja tekee tarvittavat muutokset suunnitelmaan.

Miten alaselkäkipua voidaan ennaltaehkäistä?

Kroonistunut selkäkipu on monesti ehkäistävissä hyvällä ennakoinnilla. Säännöllinen liikkuminen, monipuolinen lihaskunnon ylläpitäminen ja hyvä ergonomia ovat keskeisiä tekijöitä selän hyvinvoinnin tukemisessa.

  • Fysioterapeutti voi auttaa sinua myös:
  • Suunnittelemaan turvallisen liikuntaohjelman
  • Tunnistamaan arjen kuormitustekijät
  • Vahvistamaan kehon hallintaa ja liiketottumuksia
  • Palautumaan selkäkivusta oikein, jotta kipu ei uusiudu

Pitkittynyt selkäkipu voi vaikuttaa mielialaan ja toimintakykyyn

Pitkittyessään selkäkipu voi aiheuttaa pelkoa liikkumista kohtaan ja johtaa siihen, että henkilö alkaa vältellä tavallisia arjen toimintoja. Tämä saattaa ajan myötä heikentää kuntoa, lisätä kipua ja vaikuttaa myös mielialaan.

Fysioterapeutti huomioi nämä tekijät ja tukee asiakkaan itseluottamusta sekä rohkaisee turvalliseen liikkumiseen. Tavoitteena on palauttaa toimintakyky ja luottamus omaan kehoon.

Milloin kannattaa hakeutua fysioterapiaan?

Fysioterapiaan kannattaa tulla jo ensioireiden ilmaantuessa, mutta erityisesti silloin kun:

  • Selkäkipu on jatkunut yli viikon ilman helpotusta
  • Kipu säteilee jalkaan tai aiheuttaa tunnottomuutta/lihasten heikkoutta
  • Et pysty liikkumaan normaalisti tai kipu rajoittaa arkea
  • Kipu häiritsee yöunta tai aiheuttaa jatkuvaa epämukavuutta
  • Olet aiemmin kärsinyt toistuvista selkäkivuista ja haluat ennaltaehkäistä uusimisen

Varaa aika – älä jää kivun kanssa yksin

Selkäkipuun on olemassa toimivia ja tutkittuja hoitokeinoja. Me autamme sinua ymmärtämään kipusi taustat, palaamaan arkeesi ja välttämään kivun uusiutumisen.

Varaa aika fysioterapeutillemme jo tänään ja ota askel kohti kivutonta arkea.

Meillä hoito perustuu kuunteluun, asiantuntemukseen ja yksilölliseen kohtaamiseen. Et jää selkäsi kanssa yksin.

 

Ota yhteyttä

Kuljeta pallo merkattuun kohtaan

Tehtävän suorittamisella estämme väärinkäytöksiä ja varmistamme, että lomakkeen lähettäjä on ihminen.

Löydä sopiva etäaika asettamalla hakukriteerit Löydä sopiva läsnäaika asettamalla hakukriteerit

Löydä sopiva aika asettamalla hakukriteerit

Läsnäajat
Etäajat
Ei valittuja suodattimia

Aloita valitsemalla

Valintasi jälkeen voit tarkentaa hakua muilla hakukriteereillä.

Aloita valitsemalla

Valintasi jälkeen voit tarkentaa hakua muilla hakukriteereillä.

Valitse vielä vähintään

Valitse aluksi

Huom, mikäli haluat rajata esitettävät vapaat ajat tiettyyn tekijään niin aseta myös Tekijä.

Varaa aika

Ajankohta:
Toimipiste:
Vastaanottotapa:
Toimipiste:
Etävastaanotto
Tekijä:
Palveluryhmä:
Palvelu:
Hinta:

Valitse toimipiste

Valitse palvelu

Valitse tekijä

Esittely
Koulutus

Tekijä

Vastaanotolle saapuvan tiedot:

Varausehdot
2026

Varaus onnistui :)

Varausvahvistus sekä saapumisohjeet vastaanotolle toimitetaan hetken kuluttua varauksen yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Kuinka helpoksi koit ajanvarauksen?

Varaus onnistui :)

Varausvahvistus sekä saapumisohjeet vastaanotolle toimitetaan hetken kuluttua varauksen yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Lähetys onnistui, kiitos.

Palautteen lähettäminen epäonnistui

Palautteen lähettämisessä tapahtui virhe eikä palautteen lähetystä voitu valitettavasti suorittaa loppuun.

Varaus epäonnistui :(

Ajan varaamisessa tapahtui virhe eikä varausta voitu suorittaa loppuun. Siirry takaisin ajanvaraukseen ja yritä uudelleen.

Virheelliset asetukset

Yhtään lomakekenttää ei ole merkitty pakolliseksi.